keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Our workplaces

Meidän yks tehtävä tässä blogin kirjottamisessa on myös esitellä meidän työpaikkoja. Ellu on yksin päiväkoti Krümmelkistessä ja Judit ja Ade Eschofenissä.

Krümmelkistessä lapset on 0-3 vuotiaita. Päiväkodissa on työntekijöitä noin 10, jonka lisäksi siellä on muutamia opiskelijoita. Lapset on 3 eri ryhmässä, ja jokaisessa niissä on 10-15 lasta ja kaksi hoitajaa. Tilat päiväkodissa on avaria, viihtyisiä ja uusia. Huoneissa on isot ikkunat, joista pääsee hyvin luonnonvaloa sisään. Päiväkodissa on melko samanlaista kuin Suomessa, mutta esim. lasten vaatteista ollaan tarkkoja ja ne halutaan pitää puhtaina eikä päiväkodissa ulkoilla joka päivä. Hoitajat päiväkodissa saattaa myös sanoa tosi kovasti lapsille, jos ne tekee jotain väärin tai kiukuttelee, iästä huolimatta.
Työpaikka ja työntekijät ovat tosi mukavia, ja ne on ottanut minut hyvin mukaan työryhmään ensimmäisestä päivästä saakka. Lähes kukaan työntekijöistä ei puhu sujuvaa englantia, mutta aina on kyllä yhteisymmärrykseen päästy tavalla tai toisella.














Eschofenin päiväkodissa on n.50 lasta ja ne on kahdessa eri ryhmässä. Lapset ovat iältään 2-6 vuotiaita. Hoitajia siellä on vain 5 ja muutama opiskelija. Tilat ovat käytännöllisiä ja lapsilla on paljon tilaa olla ja leikkiä. Hoitajista yksi puhuu hyvää englantia, mutta kaikki kyllä yrittävät kommunikoida parhaansa mukaan, vaikka sitten saksaksi. Ollaan alusta asti tykätty työpaikasta ja meidät on otettu siellä hyvin vastaan.

Lapset saavat vapaasti tehdä mitä haluavat, mm. maalata, muovailla, liikkua ja pelata. 
Välillä on hankala tietää, mistä lapsia pitäisi kieltää, sillä niillä ei ole selkeitä rajoja. Lapsilla ei ole erikseen järjestettyä lepohetkeä, eikä kukaan nuku päiväunia. Lapset ottavat päiväkodille oman aamupalan mukaan ja syövät sen sinne tultuaan. Osa lapsista lähtee kotiin jo ennen lounasta (n. klo 12) ja osa jää päiväkodille syömään. Lapset voivat tulla vielä lounaan jälkeen takaisin päiväkodille viiteen asti. 
Ruoka on täällä hyvin erinlaista, lihaa ei juuri koskaan ja kasviksia on paljon. Lapsille ei tarjota ruuan kanssa maitoa ollenkaan, vaan tarjolla on vettä, vissyä ja teetä. 
Ulkoilun pituus vaihtelee päivittäin, sään mukaan. Jos yöllä on satanut vettä, laitetaan lapsille kuravaatteet ja ulkona ollaan vain vähän aikaa, vaikka olisikin jo hyvä ilma. Lapset eivät käytä hanskoja eikä pipoja, vaikka ulkona olisi viileää.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti